Talvisota Lapissa 1939-1940
Teksti: Mika Kulju
Maailmanhistoriassa nähtiin yllätyskäänne 23. elokuuta 1939, kun Saksa ja Neuvostoliitto ilmoittivat solmineensa hyökkäämättömyyssopimuksen. Molotov-Ribbentrop -sopimus sisälsi salaisen lisäpöytäkirjan, jossa määriteltiin Suomen, Baltian maiden, Puolan ja Romanian kohtalo.
Toinen maailmansota alkoi 1. syyskuuta ja Saksan salamasota jyräsi sopimuksen mukaan Puolan muutamassa viikossa. Neuvostoliitto valtasi Puolan itäosat ja Baltian maat antautuivat Neuvostoliiton hirmuvallalle.
Neuvostoliitto kutsui Suomen edustajat 5. lokakuuta Moskovaan neuvottelemaan ”konkreettisista poliittisista kysymyksistä”. Neuvostoliitto halusi Leningradin suojaksi Suomelta viisi Suomenlahden suurta saarta ja laajoja alueita Kannakselta sekä vuokralle tukikohdan Hangosta.
Siinä, missä esimerkiksi Viro avasi rajansa taisteluitta, aloitti Suomi 7. lokakuuta tehokkaan mobilisaation. Ylimääräisiin harjoituksiin osallistui lähes 300 000 miestä. Päävoimat keskitettiin jo tässä vaiheessa Karjalan Kannakselle sekä Laatokan pohjoispuolelle, sillä sodanjohto ei nähnyt Oulujärven pohjoispuoleisella laajalla erämaalla juurikaan merkitystä
Pohjois-Suomessa YH alkoi ”harjoituskeskusten” perustamisella Lieksaan, Kuhmoon, Kajaaniin, Suomussalmelle, Kuusamoon, Sallaan, Tornioon, Rovaniemelle ja Petsamoon. Näissä keskuksissa muodostettiin sodanaikaiset erilliset pataljoonat.
Pohjois-Suomen sotatoimet tulivat rajavartioston vastuulle. Lapissa Rajavartioston päällikkö oli everstiluutnantti Oiva Willamo, jonka johdolla Lapin Sotilaspiirin esikunta teki liikekannallepanon valmistelutyöt. Lieksan eteläpuolelta Jäämerelle ulottuvasta lähes 800 kilometrin rajalinjasta vastasi Pohjois-Suomen Ryhmä, jonka alaisina olivat Pohjois-Karjalan Ryhmä ja Lapin Ryhmä. Niillä oli käytettävissään joukkoja noin 16 000 miestä.
Talvisota alkoi 30. marraskuuta kello 6.50, kun neuvostotykistö avasi tulen Karjalan kannaksella, ja pieni demokraattinen Suomi aloitti puolustustaistelun totalitääristä suurvaltaa Neuvostoliittoa vastaan. Suomalaisia oli tuolloin vajaat neljä miljoonaa ja Neuvostoliitossa oli noin 180 miljoonaa asukasta. Suomi julistettiin sotatilaan ja armeijan ylipäälliköksi nimitettiin Mannerheim.
Heti talvisodan syttymispäivänä taistelut alkoivat koko itärajan pituudella, ja suomalaiset suojajoukot vetäytyivät taistellen. Puna-armeija eteni tiheissä ketjuissa, ja niissä paikoissa, joissa suomalaisilla oli käytössään tykistöä, tekivät keskitykset murhaavaa tuhoa.
Puutteellisesti varustetun suomalaisen sotilaan tärkein henkilökohtainen ase oli kivääri. Myös suomalaisesta konekivääritulesta tuli talvisodan myötä käsite. Suomalaisilla oli lisäksi käytössä alkukantainen ja tehokas ase ”Molotovin cocktail”.
Petsamo tulessa
Poropartio Petsamossa. SA-kuva.
Suomalaisten joukkojen laatu oli Petsamossa hyvä, sillä aines oli olosuhteisiin nähden lähes ensiluokkaista. Lapin miehet olivat erämaassa kuin kotonaan. Joukkojen varustus oli myös hyvällä tolalla, sillä miehille jaettiin asianmukainen talvivarustus ja teltat.
Neuvostoliittolaiset suunnittelivat Petsamon operaatiota huolella ja suomalaisiin nähden suhteettoman suurilla voimavaroilla. Suomalaisia taistelijoita oli noin tuhat, kun hyökkääjällä oli käytettävissään noin 34 000 miestä.
Kalastajasaarennossa taivas repesi kello 7.18, kun puna-armeijan hyökkäys alkoi kahden sota-aluksen tukemana. Talvisodan ensimmäisten kahden päivän aikana kaikki ei mennyt suunnitellusti suomalaisten näkökulmasta. Poltetun maan taktiikka ei onnistunut täydellisesti, minkä lisäksi noin 400 Kalastajasaarennon kylien asukasta jäi vihollisen vangeiksi.
Ensimmäisten 18 päivän aikana venäläiset onnistuivat etenemään noin 120 kilometriä, minkä jälkeen huoltovaikeudet tyrehdyttivät hyökkäyksen. Joulukuun 18. päivä suomalaiset saivat myös kauan odotetun vahvennuksen, kun panssarintorjuntajoukkue saapui Petsamoon. Puna-armeijan eteneminen pysähtyi Petsamon suunnalla joulukuussa Höyhenjärvelle.
Puna-armeija aktivoitui uudelleen vasta tammikuun mittaan sekä maalla että ilmassa. Helmikuussa Neuvostoliiton lentotoiminta oli lähes päivittäistä. Kaukopartioiden iskujen ohella alkuvuosi 1940 sujui etuvartiokahakoiden merkeissä, eikä suurempaa yritystä laajempaan ratkaisuun ollut kummallakaan puolella.
Helmikuussa suomalaiset siirsivät kaikki irrotettavissa olevat joukot Karjalan kannakselle, jossa ratkottiin Suomen tulevaisuutta itsenäisenä kansakuntana. Petsamossa Puna-armeija lähti yrittämään kohti etelää helmikuun 23.–24. päivän välisenä yönä ja suomalaiset vetäytyivät viivytysasemaan Kohisevalle. Puna-armeija julisti juhlavasti vallanneensa Nautsin kaupungin, mikä herätti suomalaisissa suurta hilpeyttä. Vihollisen eteneminen pysähtyi tähän viiden talon ”metropoliin” talvisodan loppuun saakka.
Talvisodan jälkeen neuvostoliittolaiset poistuivat Petsamosta verkkaiseen tahtiin suomalaisten seuraamina. Nautsista vihollinen lähti kolme päivää rauhan jälkeen, mutta Liinahamari oli suomalaisten kontrollissa vasta 10. huhtikuuta.
Suomen tuleviin vuosiin ratkaisevalla tavalla vaikuttanut Kolosjoen sulatto Euroopan korkeimpine savupiippuineen oli edelleen kunnossa, sillä suomalaisilla tai neuvostoliittolaisilla ei ollut halua tuhota arvokasta teollisuuslaitosta. Samoin suomalaiset ja neuvostoliittolaiset säästivät kaivosyhtiön rakenteilla olleen voimalaitoksen Jäniskoskella.
Taistelu Sallasta
Miehiä etulinjassa Joutsijärvellä. SA-kuva.
Lapissa Sallan lohkolla Neuvostoliiton tavoitteet olivat pitkälti samantyyppiset kuin Suomussalmella, jossa tavoite oli Suomen vyötärön katkaiseminen kapeimmalta kohdalta. Alusta saakka silminnäkijöille kävi selväksi, että Neuvostoliitto oli ryhtynyt suurhyökkäykseen myös Sallan suunnassa.
Puna-armeija dominoi aluetta välittömästi määrällisellä ylivoimallaan koko ensimmäisen taistelupäivän. Soittokunta löi juhlavasti tahtia, kun 122. Divisioonan kärki ylitti rajan Hanhivaarassa 30. marraskuuta. Kaikkiaan hyökkäykseen lähti portaittain peräti 35 000 sotilasta sekä runsaasti tykistöä ja panssarivaunuja ilmavoimien tukemana.
YH:n aluksi Sallan Harjoituskeskukseen saapui 1 564 miestä, joista muodostettiin vahvennettu Erillinen Pataljoona 17. Sodanjohdolle tilanteen uhkaavuus paljastui kuitenkin nopeasti, joten pohjoiseen lähetettiin pikaisesti lisää joukkoja. Itsenäisyyspäivänä Sallaan saapui vahvennukseksi Erillinen Pataljoona 25. Sallassa suomalaiset onnistuivat vihollisen ylivoimasta huolimatta siviiliväestön suojelemisessa. Tuhannet sallalaiset ehtivät pakoon puna-armeijan hyökkäyksen alta, ja vihollisen vangeiksi jäi ainoastaan toistakymmentä siviiliä.
Suomalaiset määrättiin käyttämään poltetun maan taktiikkaa. Henkisesti kovin paikka oli Sallan kirkonkylän menettäminen. Edellisenä iltana sytytetyt Sallan rakennukset olivat vielä tulessa, kun vihollinen tunkeutui kirkonkylään aamuyöllä 9. joulukuuta.
Puna-armeija oli marssinut kymmenessä päivässä yli sata kilometriä, ja tie Pelkosenniemen suuntaan oli auki. Tilanteessa oli katastrofin ainekset, sillä suomalaiset joutuivat levittämään vähäisiä voimiaan kahteen suuntaan. Sallan valtauksen jälkeen Neuvostoliiton hyökkäys jatkui päävoimilla Joutsijärven ja edelleen Kemijärven suuntaan sekä osalla joukoista reitillä Saija–Savukoski–Pelkosenniemi. Savukoski jouduttiin jättämään viholliselle 14. joulukuuta.
Puna-armeija saavutti Kemijoella Kitisen lossin 16. joulukuuta, joten Sallasta lähtenyt vihollinen oli edennyt kuudessa päivässä sata kilometriä. Venäläiset uhkasivat joulukuun puolivälin jälkeen Kemijärveä kahdesta suunnasta.
Ensimmäinen mottitaistelu
Partion kärki etenee Märkäjärvellä. SA-kuva.
Tilanne oli muuttunut kriittiseksi Pelkosenniemellä. Lapin ryhmän komentaja, jääkärikenraalimajuri K.M. Wallenius reagoi tilanteeseen nopeasti ja lähetti Jalkaväkirykmentti 40:n alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen Joutsijärven sijasta Pelkosenniemelle. Tämä siirto osoittautui käänteentekeväksi koko rintamanosan sotatapahtumien kehityksessä.
Taistelu alkoi 18. joulukuuta illan taitteessa. Kirkonkylältä kuuluneet taistelun äänet synnyttivät puna-armeijan joukoissa ihmetystä, sillä suomalaiset näyttivät nyt painavan päälle kahdesta suunnasta. Venäläisten ihmetys muuttui nopeasti hallitsemattomaksi joukkopaniikiksi, ja 273. Jalkaväkirykmentin miehet lähtivät laumoina karkuun kohti itää.
Suomalaisten Pelkosenniemellä saavuttaman voiton hintana olivat noin 270 miehen tappiot. Pelkosenniemen taistelu oli todennäköisesti ensimmäinen talvisodassa, jossa suomalaiset saavuttivat voiton myöhemmin kuuluisaksi tulleella mottitaktiikalla.
Lapin kohtalo ratkesi vain neljässä tunnissa
Vallattuaan Märkäjärven puna-armeijan 122. Divisioonan kärki saapui Joutsijärven itäpuolelle iltapäivällä 16. joulukuuta. Muutaman tunnin kestäneessä taistelussa suomalaiset löivät puna-armeijan pataljoonan täysin hajalle. Suomalaisten arviot vihollisen tappioista olivat jopa 250 miestä. Märkäjärvellä talvisodan loppuun asti kestäneelle asemasotavaiheelle leimaa antava tekijä oli jäätävä kylmyys.
Yksi puna-armeijan pataljoona onnistui koukkaamaan 20. joulukuuta pohjoisesta Mäntyvaaraan, jossa käytiin Sallan suunnan kuuluisin taistelu. Mäntyvaaran taistelussa ratkaistiin Lapin kohtalo neljässä tunnissa: jos suomalaiset olisivat hävinneet, olisi puna-armeija päässyt Kemijärven kautta Rovaniemelle ja sitä kautta Tornioon. Suomen maayhteys länteen olisi ollut poikki. Suomalaiset onnistuivat lyömään vihollisen.