Partisaani-iskut pohjoisen siviilikyliin – sotahistorian avoin haava
Teksti: Kari Kallonen
Yksi suomalaisen sotahistorian kipukohtia on ollut neuvostopartisaanien uhreiksi joutuneiden siviilien kohtalo. Jatkosodan vuosina 1941–1944 suomalaiset Lapin ja itärajan syrjäiset siviilikylät olivat kymmeniä kertoja Neuvostoliiton partisaaniosastojen hyökkäysten kohteina. Partisaanit raportoivat esikuntaansa tuhonneensa varuskuntia ja sotilaita, mutta todellisuudessa surmansa sai pohjoisten kairojen ja korpimetsien luonnosta elantoaan sitkeästi etsineitä viattomia ihmisiä, pääosin naisia, lapsia ja vanhuksia.
Partisaanin ja puna-armeijan sotilaan pääasiallinen ero on siinä, että partisaani on puolueen kouluttama eikä sotilasorganisaation. Yleensä partisaanit pysyvät omalla maallaan, mutta Karjalan rintaman erityispiirteenä partisaanit hyökkäsivät myös Suomeen. Talvisodassa ei vielä ollut partisaaneja, vaan desantteja. Rautateihin kohdistuneiden tuhotöiden jälkeen ensimmäiseksi siviilikylää vastaan suoritetuksi partisaani-iskuksi nimetään yleisesti Savukosken Kuoskuun 3.9.1941 tehty tuhoisa isku, jossa hyökkääjät oli koottu rajasotilaista. Hyökkääjien roolia on joskus vaikea erottaa toisistaan, sillä Suomeen lähetettiin lisäksi erityisesti koottuja tuhoojaosastoja.
Partisaanien sepitetyt sankariteot
Poropartio Petsamossa. SA-kuva.
Neuvostopartisaanien pääosastoja oli 35 kappaletta, ja niistä ensimmäinen on nimetty suomalaisen punaupseerin Toivo Antikaisen mukaan. Karjalan rintaman partisaanien kokonaismäärä jatkosodan aikana oli 5 101 henkeä, joista samaan aikaan palveluksessa oli hieman yli 1500 henkilöä. Iskuja lasketaan tehdyn noin 45 kappaletta, pohjoisimmat Petsamossa.
Neuvostoliittolaisen sotahistorian kirjausten mukaan Karjalan rintaman partisaanit tuhosivat Suuren Isänmaallisen Sodan aikana jopa 15 000 suomalaissotilasta sekä 53 varuskuntaa. Todellisuudessa partisaanit eivät tuhonneet yhtään varuskuntaa, suomalaisia sotilaita ja lottia surmattiin hieman yli sata. Venäläiset arkistot sisältävätkin suuren määrän raportteja, joiden todistusarvo on olematon. Jatkosodan Siviiliveteraanit ry:n kokoamien rekistereiden mukaan partisaanien siviiliuhreiksi joutui Suomessa noin 180 henkilöä. Uhrien muistoksi on pystytetty muistomerkkejä eri puolille Lappia ja siviiliuhreja kunnioitetaan myös järjestämällä koskettavia tilaisuuksia erityisesti tasavuosin.
Yksi tunnetuimmista partisaani-iskujen uhreista oli piispa Yrjö Wallinmaa, joka surmattiin postiautoa vastaan tehdyssä hyökkäyksessä 4.7.1943 Inarin Laanilassa. Piispan joutuminen partisaanien uhriksi oli kuitenkin sattumaa, sillä partisaanit iskivät usein Rovaniemeltä pohjoiseen johtavalla Jäämerentiellä kulkeviin ajoneuvoihin. Samoin huomiota herätti vuotta aikaisemmin Kuusamon alueella tapahtunut sotilaskotisisarten surma, jolloin henkilöautojen väijytyksessä menehtyivät Sotilaskotiliiton puheenjohtaja Toini Jännes, talouspäällikkö Faini Aflecht sekä kenraalin puoliso Greta Palojärvi.
Lapin siviilikylät hyökkäysten kohteena
Miehiä etulinjassa Joutsijärvellä. SA-kuva.
Pohjoisen pieniä siviilikyliä oli julmilta iskuilta usein turvaamassa vain pieni vartio-osasto. Seitajärven ja Lokan veriset iskut tapahtuivat vain viikon välein heinäkuussa 1944, Lokassa menehtyi 21 henkilöä, Seitajärvellä 14 henkeä. Partisaanit ottivat Lokasta panttivankina mukaansa yhdeksänvuotiaan tytön, joka pääsi myöhemmin palaamaan Suomeen Punaisen Ristin avustuksella. Seitajärveltä kaapatut teini-ikäiset sisar ja veli sen sijaan teloitettiin partisaanien toimesta matkalla metsässä.
Suomalaiset perustivat Lapin siviiliväestön suojaksi nopeaan toimintaan ja jäljitykseen erikoistuneen Erillinen Osasto Savukosken. Suojapataljoonan koko vaihteli 400 ja 600 miehen välillä. Lapin laajoilla kairoilla ei ollut rintamalinjoja, vaan Savukosken ja rintaman väliin oli sijoitettu kenttävartioasemia, joiden välillä partiot pitivät yhteyttä. Osasto Sau lähetti partisaanien takaa-ajoon partioita, joiden fyysinen kunto oli erävaelluksilla punnittu ja henkinen kestokyky tiedetty.
Yhden suurimmista jatkosodan tappioistaan partisaanit kokivat, kun suomalaiset onnistuivat kesällä 1942 tuhoamaan 638 taistelijan vahvuisen partisaaniprikaatin lähes kokonaan. Majuri Ivan Grigorjevin johtamista joukoista vain 120 hyökkääjää onnistui palaamaan takaisin, ja partisaanijoukkoa takaa-ajaneet suomalaiset näkivät jälkiä jopa kannibalismista ja lampiin hukutetuista haavoittuneista. Partisaaniprikaatia jahtaamassa olivat myös Mannerheim-ristin ritarit Olavi Alakulppi ja Olli Remes, talvisodan Sallan rintaman hiihtopartio-osaston maineikkaat soturit.
Suomalaiset neuvostopartisaanit
Partion kärki etenee Märkäjärvellä. SA-kuva.
Erityisesti Lapissa on vuosia kiistelty, olivatko partisaanien mukana olleet sujuvaa suomea puhuneet henkilöt suomalaisia, ja oliko hyökkääjiä opastamassa jopa entisiä oman kylän miehiä. Vastaus on kyllä. Joidenkin tutkijoiden arvion mukaan partisaaneista oli suomalaisia ja karjalaisia 15 prosenttia, joka tarkoittaisi jopa 765 henkeä.
Vuoden 1918 sisällissodasta oli kulunut talvisodan syttyessä vain reilut parikymmentä vuotta. Itärajan yli oli loikannut sodan hävinneitä punakaartilaisia, myös niin sanottuja korpikommunisteja ja Amerikkaan lähteneitä siirtolaisia siirtyi 1920- ja 1930-luvuilla Neuvosto-Karjalaan rakentamaan uutta työläisten paratiisia. Edes suomalaisiin Neuvostoliitossa kohdistuneet Stalinin veriset puhdistukset eivät sammuttaneet liekkiä, ja suomalaisia palveli sekä puna-armeijassa että partisaaneina. Vallankumousta saatettiin yrittää uudelleen, kun takana oli nyt massiivinen sotakoneisto. Partisaaneiksi värvättiin myös vankeja ja työleireille lähetettyjä suomalaisia.
Suomalaisia toimi jopa partisaaniliikkeen johtotehtävissä. Taistelulippu-partisaaniosastoa komensi suomalainen punakaartilainen ja punaupseeri Bruno Lahti, taistelutehtävissä vuoden 1941 lopulla kadonneella punakaartilaisella ja punaupseerilla Toivo Suotailalla oli myös omaa nimeään kantanut ryhmä. Partisaaniesikunnassa työskenteli puolestaan tiedustelupäällikkönä ja vankien kuulustelijana Jorma Kukkonen. Kansanedustaja Arvo Lehto muilutettiin 1930-luvulla itärajan yli. Neuvostoliitossa partisaaniosastoon liittynyt mies menehtyi syksyllä 1941, kun suomalaiset valtasivat Petroskoin. Petroskoissa sijaitsevaan partisaanimuistomerkkiin on puolestaan ikuistettu Kemissä syntyneen suomalaisen partisaaniradisti Sylvi Paason kasvot.
Uhrien kärsimys ei saa unohtua
Miehiä etulinjassa Joutsijärvellä. SA-kuva.
Terveydenhuoltoneuvos Tyyne Martikainen joutui lapsena todistamaan Kuoskuun tehtyä hyökkäystä. Hänen sitkeän työnsä ja Savukosken kunnanhallituksen aloitteen perusteella valtio päätti vuonna 2003 maksaa kertaluonteisen 1500 euron korvauksen sairaudesta, jos syy liittyi 1939–1945 partisaanihyökkäysten aiheuttamaan poikkeukselliseen järkytykseen. Eduskunta hyväksyi sotavammalain mukaisen korvauksen koskemaan myös kohteeksi joutuneita naisia ja lapsia. Vammat olivat usein henkisiä, ja ne seurasivat vanhuuteen saakka. Näin Turun yliopiston lääketieteellisessä tutkimuksessa kuvataan erästä uhreista:
”Hän oli menettänyt pysyvästi elämänilonsa, kärsinyt unettomuudesta, painajaisunista, synkistä muistoista ja ajatuksista, masennuksesta, välttämisoireista, vaikenemisesta ja partisaaneja kohtaan tuntemastaan sammumattomasta vihasta. Kokemuksistaan hän ei pystynyt puhumaan itkemättä.”
Venäjällä partisaanit ovat edelleen sotasankareita, joita ei ole koskaan tuomittu sotarikoksista. Murha ei kuitenkaan vanhene koskaan. Keskusrikospoliisin aikoinaan aloittama tutkinta on edelleen auki mutta pysähtynyt, koska Venäjä ei suostu tekemään yhteistyötä. Jos sotarikoksista ei joudu koskaan vastuuseen, valtio toistaa ne yhä uudelleen, kuten tänä päivänä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainassa.