Lager Moritz - Misi 1940-44
Teksti: Mika Kulju
Misin kylä sijaitsee rautatien varressa noin 50 kilometriä Rovaniemeltä itään Kemijärvelle johtavan rautatien puolivälissä. Kylän pohjoispuolella sijaitsee Puolustusvoimien laaja, peräti neljän kunnan alueelle ulottuva Rovajärven ampuma-alue, joka on kooltaan merkittävä jopa koko Euroopan mittakaavassa. Misillä on olennainen merkityksensä myös Lapin sotahistoriassa, sillä se oli arktisen alueen sodankäynnin merkittävin saksalainen ammusvarastoalue Suomessa vuosina 1941–1944.
Misi ei valikoitunut saksalaisten logistiseksi keskukseksi sattumalta, vaan taustalla on suurvaltojen voimapolitiikan historia. Saksan ja Neuvostoliiton ”kuherruskuukausi” alkoi virallisesti elokuussa 1939, kun ideologiset viholliset solmivat Molotovin-Ribbentropin sopimuksen. Sopimuksessa oli salainen lisäpöytäkirja, joka sisälsi Suomen, Baltian maisen, Puolan ja Romanian jakamisen etupiireihin.
Talvisodassa Puna-armeijan hyökkäys epäonnistui, kun suomalaiset eivät taipuneet etupiirijaon mukaisesti Neuvostoliiton leiriin. Talvisodassa kokemansa nöyryytyksen vuoksi Neuvostoliitto katsoi Suomen nujertamisen jääneen pahasti kesken. Etupiirijaon henki alkoi kuitenkin rapistua marraskuussa 1940, kun Hitler ei antanut Neuvostoliitolle vapaita käsiä Suomen suhteen.
Samaiselta marraskuulta löytyvät ensimmäiset jäljet saksalaisista Misin kylällä. Saksalaiset tiesivät, että edessä olisi hyökkäys Neuvostoliittoon myös arktisella alueella, joten kauttakulkusopimuksen ohessa he ryhtyivät kartoittamaan mahdollisia leiri- ja varastoalueita. Misin sijainti oli saksalaisten näkökulmasta lähes optimaalinen muutenkin kuin vain logistiikan kannalta. Kylä sijaitsi sen verran kaukana itärajasta, että Jatkosodan mittaan kauhua herättäneet partisaanit eivät uskaltautuneet niin syville iskuretkille.
Arktisella alueella Saksalle oli tärkeää saada haltuunsa Petsamon nikkeliesiintymä, Murmanskin satama sekä Muurmannin rata. Hyökkäyslohkoiksi valikoituivat myöhemmin Petsamo, Salla, Kiestinki ja Uhtua. Sallan lohkolle panostettiin paljon, joten Misi oli oivallisella paikalla, sillä rautatie kulki Pohjanlahden satamista Rovaniemen ja Kemijärven kautta hyökkäyslohkon tuntumaan.
Keväällä 1941 saksalaisia nähtiin Misissä ”golfhousuissa” vakoilemassa tulevien ammusvarastojen paikkoja. Talven mittaan olikin tapahtunut monia merkittäviä asioita, joiden tuloksena Misi piirtyi omalla merkittävällä tavallaan lappilaiseen sotahistoriaan.
Suomi liittyy Operaatio Barbarossaan
Poropartio Petsamossa. SA-kuva.
Tammikuun lopulla 1941 Suomen armeijan yleisesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Erik Heinrichs kuuli Operaatio Barbarossan suunnitelmista Saksan vierailullaan. Heinrichs sai tiedon hyökkäyssuunnitelmasta Sallasta Kantalahteen OKH:n esikuntapäälliköltä, kenraalieversti Franz Halderilta.
Jatkossa Pohjois-Suomi alkoi vetää puoleensa saksalaisia vieraita, sillä talvella 1941 suunnitelma muuttui olennaisesti. Kantalahdesta etelään suunnatusta hyökkäyksestä luovuttiin, ja painopiste siirtyi enemmän Petsamon sekä nikkelikaivoksen suuntaan. Sekä Petsamossa että Sallassa tuli hyökätä kahdella divisioonalla. Helmikuun lopulla Saksan Norjan-armeijan esikuntapäällikkö, eversti Erich Buschenhagen kävi tutustumassa Sallan sekä Kajaanin suunnan olosuhteisiin.
Saksalaisten hyökkäys Petsamosta Murmanskiin nimettiin huhtikuussa operaatio Platinfuchsiksi. Hyökkäystä Sallasta Kantalahteen ja edelleen Murmanskiin kutsuttiin koodinimellä Polarfuchs. Kokonaisuutena saksalaisten hyökkäys Pohjois-Suomesta Neuvostoliittoon kantoi nimeä Silberfuchs. Suomalaisen 6. Divisioonan osana oli varmistaa Sallan lohkon hyökkäyksen eteläistä sivustaa sekä hyökätä Kiestingin ja Uhtuan lohkoilla.
Käytännön tasolla Suomi valmistautui edelleen puolustautumaan. Huhtikuun lopulla käydyssä sotapelissä kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuon komentama armeijakunta puolustautui pääasiassa Kemijärvelle suuntautunutta voimakasta iskua vastaan. Vielä toukokuussa Siilasvuon armeijakunta ilmoitti pääesikunnan huolto-osastolle, että Sallan suunnalla pääpuolustusasema oli Savukosken ja Pelkosenniemen välillä.
Suurvaltapolitiikka kulki kuitenkin omia polkujaan. Samassa kuussa Salzburgissa ja Berliinissä käydyissä sotilasedustajien neuvotteluissa suomalaiset suostuivat yhteistyöhön saksalaisten kanssa. Saksalaiset kokivat tarvitsevansa apua heti hyökkäyksen alussa, jotta Muurmannin rata saataisiin katkaistua.
Hitler julisti sodan Neuvostoliitolle 22. kesäkuuta 1941, jolloin alkoi suuri idän sotaretki eli Operaatio Barbarossa. Illalla 24. kesäkuuta Siilasvuon komentama armeijakunta käski valmistautua taistelutoimintaan. Myöhään kesäkuun 25. päivän iltana saksalaiset välittivät Siilasvuolle tiedon hyökkäyksen tarkasta kellonajasta (1. heinäkuuta kello 2.30). Mauno Jokipii toteaa ansiokkaassa tutkimuksessaan Jatkosodan synty, että kaikista pohjoisen hyökkäysvalmisteluista se oli ainoa asia, mikä tapahtui sen jälkeen, kun eduskunta oli todennut Suomen olevan jälleen puolustussodassa. Samana päivänä venäläiset koneet olivat käyneet pommittamassa useita suomalaisia kaupunkeja ja kohteita.
Misin merkitys Operaatio Barbarossalle 1941–1944
Miehiä etulinjassa Joutsijärvellä. SA-kuva.
Rovaniemeläisen historioitsijan Kalevi Mikkosen mukaan suomalaiset aloittivat Misin ammusvarastojen rakentamisen maaliskuun viimeisenä päivänä 1941, ja saksalaiset jatkoivat rakentamista saavuttuaan alueelle. Saksalaiset rakensivat satoja ammusvarastorakennuksia Misintien varrelle (Armee Munitionslager "Moritz"). Misin ratapihan sekä satamaradan lähellä sijaitsi puolestaan varuste- ja sotasaalistavaran varasto (Sammelgerätepark ”Bergmann”).
Ammusvarastojen alue ulottui noin 10 kilometriä pitkälle ja kaksi kilometriä leveälle alueelle, mikä teki Misistä rakennusmäärältään saksalaisten suurimman varuskunta-alueen koko Suomessa. Arviolta saksalaisia oli jättimäisen kokoisella varuskunta-alueella vakinaisesti noin 700. Joidenkin arvioiden mukaan saksalaisia kuhisi parhaimmillaan alueella jopa tuhansia. On tietenkin selvää, että moinen vieraiden määrä mullisti kylän elämän täysin.
Saksalaiset olivat Misin asukkaille arkituttuja, vaikka suomalaisilla ei ollut ammusvarastojen alueille asiaa ilman lupakirjoja. Saksalaiset myös palkkasivat suomalaisia töihin, mikä tiesi monelle kyläläiselle tervetulleita lisäansioita. Saksalaiset maksoivat palveluksista kelpo hinnan. Täysin toisenlainen kuva saksalaisista jäi niille venäläisille sotavangeille, jotka joutuivat raatamaan pakkotyössä Misin lastaus-, purku- ja metsätöissä. Karkurit löysivät itsensä roikkumasta hirsipuusta.
Saksalaisten aikakausi on monella tapaa ikimuistoinen luku Misin historiassa, mutta kaikki muuttui nopeasti liittoutuneiden suurhyökkäysten lähdettyä vyörymään Normandiassa ja Valko-Venäjällä. Osansa sai myös Suomi, kun Stalinin neljäs strateginen isku kohdistui Karjalan Kannakselle. Suomalaisten sankariteoista huolimatta oli selvää, että puolustuksen selkäranka ei tulisi kestämään loputtomiin.
Kesän 1944 torjuntavoittojen jälkeen Suomi teki aselevon Neuvostoliiton kanssa 4. syyskuuta. Tieto aselevosta aloitti saksalaisten Operaatio Birken, mikä tarkoitti vetäytymistä uudelle pohjoiselle puolustuslinjalle Lätäseno – Tankavaara – Petsamo. Operaatio oli massiivinen, sillä suurimmillaan Pohjois-Suomessa oli noin 220 000 saksalaista sotilasta.
Aseveljeys saksalaisten kanssa loppui viimeistään 19. syyskuuta, kun Suomi ja Neuvostoliitto solmivat välirauhansopimukseen. Aselevon ja välirauhan ehtoihin kuului saksalaisten karkottaminen Suomesta tai heidän vangitsemisensa. Käytännössä tämä tarkoitti Lapin sotaa, jonka katsotaan alkaneen 1. lokakuuta 1944 suomalaisten maihinnousulla saksalaisten selustaan Torniossa.
Saksalaisten poistuminen Misistä tapahtui nopeasti, minkä vuoksi noin puolet laajoista ammusvarastoista jouduttiin hävittämään. Rakennuksia ja varastoja räjäytettiin, ja ammuksia sekä muita taistelutarvikkeita upotettiin alueen järviin ja kätkettiin maastoon. Aluetta on raivattu sotaromusta vuosittain, mutta edelleen maastosta tehdään pienempiä ja suurempia löytöjä. Misi onkin eräänlainen sota-arkeologin aarreaitta.
”Vuonna 1944 saksalaiset tuhosivat ja osin myös hautasivat asevarastojensa ammukset. Räjäytettäessä jäänteitä ja räjähtämättömiä ammuksia levisi laajalti maastoon. Sodan jälkeen suomalaiset raivasivat metsäalueita ja hautasivat osan ammuksista maahan. Nykyisin vuosittain raivattavat alueet ovat olleet sodan aikana saksalaisten varastoalueita ja niitä Sodankylän Jääkäriprikaatin johdolla raivataan. Löydettyjen räjähteiden määrä on vaihdellut vuosittain raivaamistapahtuman aikana muutamista kymmenistä jopa 5000 räjähteeseen. Raivattaessa löydetty räjähtävä materiaali on vaihdellut kiväärin patruunoista ja käsikranaateista aina 210 mm tykin ammuksiin ja jopa lentopommeihin. Näitä ammuksia on vieläkin runsaasti Misin maastossa, jopa näkyvillä”, kirjoittaa Kalevi Mikkonen blogissaan.
Suomalaisesta sotahistoriasta on monesti sanottu, että kaikki on jo kirjoitettu, mutta Misin osalta tutkittavaa riittää vielä vuosikausiksi. Mikkonen on yksi harvoja, joka on tutkinut Misin vaiheita tarkemmin, ja vielä tänäkin päivänä Moritzista tiedetään yllättävän vähän. Mikkosen mukaan tietojen vähyys johtunee siitä, että Moritzia haluttiin suojella punatähtisten lentokoneiden, desanttien ja partisaanien hyökkäyksiltä. Alueesta puhuminen ja sen valokuvaaminen kiellettiin.